Psykiatri ja seksologi
“Ammattiurani aikana olen kohdannut lukuisia seksuualisesta haluttomuudesta kärsiviä potilaita. Tietoinen seksuaalinen halu on seksuaalista kiihottuneisuutta edeltävä psykobiologinen mekanismi, joka sisältää impulssin sukupuoliyhteydestä. Erilaisista taustalla vaikuttavista tekijöistä, kuten stressistä, ehkäisymenetelmistä tai taloudellisista ongelmista johtuen n. 43% naisista kokee jossakin vaiheessa elämäänsä seksuaalisen halukkuuden vähenemisen. Ilmiötä kutsutaan “Kielletyn seksuaalisen halun syndroomaksi”. Nautinnon ja fyysisen kontaktin puute aiheuttaa mielialahäiriöitä, itsetunto-ongelmia ja onnettomuutta. Seurauksena voi olla jopa ero kumppanista.
Olen tutustunut viime aikoina kasvipohjaisiin ja täysin turvallisiin tuotteisiin, joiden avulla naisen libidoa voidaan kasvattaa huomattavasti. Suurin osa näistä libidonvahvistajista toimii erinomaisesti ja kasvattavat jatkuvasti suosiotaan.
Potilaideni kokemuksien perusteella voin todeta, että Libidil on tällä hetkellä markkinoiden tehokkain libidonvahvistaja. Tuotteen avulla voidaan kasvattaa seksuaalista halukkuutta, mutta myös hedelmällisyyttä, orgasmien vahvuutta ja määrää, sekä klitoriksen kiihoittuneisuutta. Tuotteen käytöllä ei ole terveydelle haitallisia sivuvaikutuksia.
Luotan vahvasti tähän upeaan tuotteeseen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille seksuaalisesta haluttomuudesta kärsiville naisille.
Tr. Óscar Arana

|